Keskustelualueiden päivityksiä

Keskustelualueiden päivityksiä

Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Palvelumme sisältävät peliseuraa ja yhteispelejä, keskustelua, pelaamista, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa. Tervetuloa!

Liity nyt!
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Tähän viestiin ja viestiketjuun kirjataan keskustelualueille tehtyjä suurempia ja vähän pienempiäkin päivityksiä. Mikäli ongelmia päivityksiin liittyen esiintyy, voi ne raportoida tähän viestiketjuun.

Näin alkuvaiheessa muutoksia on vielä aika paljon, joten muutamat pienimmät jäävät väistämättä raportoimatta.


Arkisto (2016)
Päivitys 7.05.2016
  • Kirjautuminen ja rekisteröinti onnistuu nyt Steam -tilillä, lisäksi näet suoraan mm. mitä pelejä foorumin jäsenet ovat viimeksi pelanneet, mitä on pelattu eniten yms.
  • Mahdollista käyttää foorumin kielenä joko suomea tai englantia.
  • Ydinjäsen ryhmä luotu. (jäsenyys jaetaan samalla periaatteella kuin TeamSpeak3 palvelimellakin, eli perustaja jäsenille sekä muuten vain valituille yksilöille.)
  • Saavutukset ominaisuuksia lisätty ja muokkailtu, esimerkiksi kun liität tunnukseesi Steam -tilin saat auki saavutuksen ja ilmoituksen parista aktiivisuuspisteestä.
Päivitys 8.05.2016
  • Rekisteröityneet käyttäjät ja moderaattorit voivat nyt ylentyä ydinjäseniksi, kirjoittelemalla vähintään 150 viestiä ja olemalla Pelikaistan keskustelualueen jäsenenä yli 90 päivää. Ylennys tapahtuu automaattisesti foorumilla, mutta TS3-serverille pitää ydinjäsenyys merkistä muistuttaa meikäläistä tai muita Valvojia. Ylennyksen ehtoja saatetaan vielä muuttaa.
  • Lisäsin käytettäväksi vaihtoehtoisen foorumi tyylin, vaihto linkki löytyy yleensä vasemmasta alareunasta. Mikäli sitä et löydä, voit vaihtaa tyyliä tästä. Testailkaa ihmeessä, pidetään jossain vaiheessa äänestystä mitä tyyliä käytetään jatkossa oletusteemana.
  • Rekisteröinnin jälkeen uusi jäsen saa "Tervetuloa!" viestin, jossa käyttäjää kehotetaan linkittämään Steam-tili, liittymään Steam ryhmään ja lukemaan säännöt.
  • Rekisteröinnin yhteydessä on nyt 2 vapaavalintaista kenttää Uplay ja Origin nimimerkeille. Tietoja voi muuttaa myös jälkikäteen.
  • Yksityinen keskustelualue luotu ylläpitäjille ja server admineille, mm. tiedonkulun parantamiseksi ja adminoinnin sekä peliservujen kehitystä varten.
  • Uuden tyylin testaamisesta saa nyt saavutuksen.
Päivitys. 9.05.2016
  • Lisäsin uusia keskustelualueita, Peliseuran hakua, TeamSpeak3 infoja ja jäsenten esittelyä varten. Nämä löytyvät kaikki yleisenkeskustelun kategoriasta.
  • Käyttäjä titteleitä muokattu ja lisätty, nimikkeet vaihtuvat nyt viestimäärien eikä aktiivisuuspisteiden mukaan.
  • Kun haet peliseuraa ja luot uutta keskustelua, voit määrittää nyt otsikon etuliitteellä pelialustan. Alustoina on nyt PC, PS4, Xbox One, PS3 ja Xbox 360.
Päivitys 10.05.2016
  • Saavutuksia lisätty ja niiden pistemääriä muuteltu.
  • Korvasin ylläpitäjiltä ydinjäsen merkin samanlaisella valvoja merkillä, niin ei ole tuossa avatarin alla liikaa infoa.
Päivitys 20.05.2016
  • Avatar galleria lisätty ja muutamia peliaiheisia avatar kuvia.
Päivitys 9.08.2016
  • Lisäsin Facebook tilillä kirjautumisen/rekisteröitymisen.
  • Rekisteröityessä ei tarvitse kirjoittaa enää hankalia reCAPTCHA -koodeja. Riittää kun todistat olevasi ihminen, noudattamalla rekisteröitymisen ohessa annettuja ohjeita.
Päivitys 18.08.2016

Päivitys 19.08.2016
  • Yleisön pyynnöstä tein Rauta -osion Pelit ja vehkeet kategoriaan. Lisäsin myös pari alaosiota, Näytönohjaimet ja oheislaitteet.
  • Muutoksia WoT-klaanien oikeuksiin, osa heistä voi nyt itse luoda omia osioitaan ja muokata käyttäjäryhmiensä oikeuksia klaani alueellaan.
  • Viikottaiset varmuuskopiot foorumin tiedostoista määritetty.
  • Saavutuksia lisätty ja niiden pistemääriä muuteltu. (esim. klaanilaisille ja Ark:Survival Evolved pelaajille on oma saavutus.)
Päivitys 22.08.2016
  • Muutoksia viestimääriin perustuviin nimityksiin/titteleihin
  • Voit nyt määrittää aiheisiin etuliitteet "Tärkeä" ja "Äänestys". Mutta vain tietyillä osioilla.
  • Käänsin "Inappropriate Content" -varoituksen suomeksi.
Päivitys 14.09.2016

Yleisön pyynnöstä tein muutoksia seuraaviin rekisteröinti asetuksiin:

  • Oletus asetukset on nyt määritetty niin, ettei sähköposti ilmoituksia pitäisi enää tulla seuraamistasi alueista tai aiheista, vaan se tapahtuu foorumin sisäisesti.
  • Myös yksityisviestien ilmoituksille tehty sama muutos.

    Voi kuitenkin olla niin, että jo rekisteröityneet jäseneet joutuvat ottamaan tämän asetuksen pois manuaalisesti. Ellen sitten itse löydä keinoa muuttaa sitä asetusta kerralla kaikilta käyttäjiltä.
Päivitys 30.09.2016
Päivitys 16.10.2016
  • Rekisteröinti ei vaadi enää iän kertomista.
  • Automatisoitu tervetuloa viesti vaihdettu
    Tervetuloa kaistalaisten joukkoon, {name}!

    Olet nyt virallisesti Pelikaistan jäsen, onneksi olkoon! Olemme luoneet uusia jäseniä varten oman keskustelualueen, siellä voit halutessasi esittäytyä muulle porukalle tai klikata kutsulinkkiä TeamSpeak3 palvelimelle, jolloin saat kaikki Pelikaista jäsenyyden suomat oikeudet myös sinne ja pääset muuallekin kuin aula-kanaville.

    (Jos olet World of Tanks klaaniemme jäsen älä klikkaa yllämainittuja kutsulinkkejä. Saat tarvitsemasi oikeudet klaanisi johdolta, kun olet ensin ilmoittautunut klaanisi omalla keskustelualueella.)

    Jos käytät Steam-pelipalvelua ja haluat jäsenyydestäsi kaiken irti, suosittelen liittymään Pelikaistan Steam ryhmään sekä linkittämään tunnukseesi Steam-tiliisi, ellet tehnyt sitä jo rekisteröitymisen yhteydessä.

    Ennen viestiketjuihin kirjoittelua lue foorumin säännöt huolellisesti ja tarjoa sama tarkkaavuus myös TeamSpeak3 palvelimen säännöille.
    Mikäli jokin jäi askarruttamaan mieltäsi, kysy nyt tai myöhemmin :)

    Kiitos ja anteeksi!
  • Yksityisiin keskusteluihin voi nyt kutsua rajattoman määrän keskustelijoita, aiemmin maksiminmäärä oli 5.
Päivitys 30.10.2016
  • TeamSpeak3 palvelimen valvojille luotu oma käyttäjä ryhmä foorumille (TS-Valvoja)
  • TS-Valvojille tehty myös oma keskusteluaulue, johon on koottu ohjeita uusista varoitus ja banni käytännöistä sekä informaatiota esimerkiksi kuinka kutsulinkkien kanssa toimitaan.
Päivitys 12.11.2016
  • Tein yksityisen keskustelualueen Peliservujen ylläpitäjille.
  • Peliservereiden kehitys keskustelualueelle loin myös alemman osion pelille Ark: Survival Evolved. Siellä olisi adminien ja ylläpitäjien tarkoitus keskustella palvelin asioista, ennen kuin mistään päätöksistä tehdään julkisia. Mahdollistaa offline keskustelun, mikäli keskustelun osapuolet ymmärtävät/muistavat foorumia välillä vilkuilla :)
Päivitys 14.11.2016
Päivitys 17.11.2016
  • 7 Days to die - peliserverin keskustelualue piiloitettu.
  • Myös DayZ Standalone - peliserverin keskustelualue on poistetty käytöstä.
  • Uusien palvelimien avaamista tai vanhojen uudelleen avaamista voi ehdottaa Vapaata keskustelua -foorumilla.
Päivitys 22.11.2016
Päivitys 24.11.2016
Päivitys 25.11.2016
  • Kategoria "Pelit ja Vehkeet" on nyt nimeltään Tietotekniikka.
  • Tietotekniikka kategorian alle lisätty uusi keskustelualue Mobiililaitteet.
  • Keskustelualue Pelit toimii nyt Vapaata keskustelua -foorumin alaosiona.
Päivitys 27.11.2016
  • Uusi ominaisuus lisätty! Nyt näet heti kirjauduttuasi seuraavat linkit profiili kuvasi vieressä:
  • "Tykkää", "Vastaa lainaten" ja "viestin url-osoite" -linkkejä korostettu. Muokkasin css-tyylitiedostoa niin, että linkit näyttävät enemmän nappuloilta sekä erottuvat selkeämmin vaaleasta taustasta.
  • Saman tyyppisiä muutoksia tein myös profiiliviestien linkeille.
  • Lisäksi "omat tiedot" - asetustuspalkin ulkonäköä hieman muuteltu.
Päivitys 28.11.2016
Päivitys 29.11.2016
  • Muutamia saavutuksia lisätty ja niiden määritteitä muuteltu.
    • Suurin mahdollinen aktiivisuuspisteiden määrä on tällä hetkellä 389.
    • Jokaisella saavutuksella on nyt kuva ja niitä on yhteensä 32.
  • Lisäksi profiilisi asetuksista löydät nyt välilehden (saavutukset) josta näet kaikki saavutukset, jotka olet saanut sekä aktiivisuuspisteidesi kokonaismäärän.
Päivitys 30.11.2016
Päivitys 8.12.2016
  • Viestimäärien määräämiä käyttäjätitteleitä lisäilty ja arvoja muuteltu.
  • Sivupalkkiin lisätty TeamSpeak3 -loota, josta näet serverin tilanteen ja paikalla olevien käyttäjien määrän.
  • Tietoa yhteisöstä välilehti lisätty keskustelualueen päävalikkoon.
    • Yllämainittu välilehti näkyy myös vieraille.
Päivitys 9.12.2016
Päivitys 10.12.2016
  • Saadut tykkäykset -ilmaisu, viestin kirjoittajan profiilissa lyhennetty muotoon "Tykkäykset", muuten palkki venyy kun tykkäyksiä on kolminumeroinen summa. (ehdottakaa ihmeessä parempaa termiä, jos keksitte.)
Päivitys 18.12.2016
  • Lisäsin käyttäjäryhmän; Discord valvoja, he jakavat Valvojien keskustelualueen TS-valvojien kanssa.
  • Keskustelualueiden kuvauksia hieman muuteltu.
Päivitys 19.12.2016
  • Kauppakaista on nyt täällä, eli Pelikaistan oma osto ja myynti alue.
    • Kaupankäyntiin liittyviä viestien etuliitteitä lisätty. (Myydään, Ostetaan, jne.)
  • Käyttäjä voi lisätä tietoihinsa nyt Twitch tilin ja useita eri peliprofiileja:
    • Steam, Origin, Xbox Live, PSN.
  • Steam, Xbox Live ja PSN tilien kuvakkeiden sekä nimimerkin näkyminen käyttäjäkortissa ja profiilissa vaativat rekisteröinnin osoitteessa http://exophase.com, josta voi sitten vertailla helposti mm. pelaajien tilastoja eri peleistä.
Päivitys 25.12.2016
  • Linkitettyjen Steam tunnusten tilastot on nyt käännetty suomen kielelle.
    • Tilastoista piilotettu yksinpelejä ja ilmaispelejä sekä betat yms.
  • Luotu uusi ulkoasu, se on nimeltään Leveä teema. Samanlainen kuin Oletustyyli, mutta leveämpi.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Arkisto (2017)
Päivitys 18.1.2017
  • Pelikaistan keskustelualueet päivitettiin uusimpaan versioon.
  • Lisäsin käytettäväksi myös uuden teeman xenForo 2.0


Päivitys 21.1.2017
  • Viestien maksimi merkkimäärää nostettu.
  • Multi-quote ominaisuus otettu käyttöön. Tämä helpottaa useamman lainauksen lisäämistä viesteihin.
  • Edellisen vuoden päivitys raportit arkistoitu ja alkuperäiset viestit poistettu. Tämä selkeyttää hieman keskustelualueiden päivitysten seuraamista.

Päivitys 23.1.2017
  • Saavutuksia päivitetty
    • Lisätty 3 saavutusta jotka voidaan ansaita, kun käyttäjä on aloittanut tietyn määrän aiheita/keskusteluita foorumilla.
    • LENO -klaanin käyttäjäryhmät lisätty kriteeriksi saavutukseen "Klaanilainen".

Päivitys 13.1.2017

Päivitys 25.8.2017
  • Crossout -pelille tehty oma klaani osio klaaneja varten.
    • Pelikaistan klaanille yksityinen osio.
    • Käyttäjä ryhmät luotu [PELI] -klaanin jäsenille ja johtajille.
  • Piilotettuja/poistettuja aiheita siivottu pois eri keskustelualueilta.
Päivitys 3.9.2017
  • Uusi ominaisuus lisätty - Käyttäjät näkevät nyt lukemattomien viestien määrään.
    • Uudet viestit -linkin jälkeen ilmaantuu numero punaiselle pohjalle.
    • Ominaisuus näkyy kaikille kirjautuneille käyttäjille.
Päivitys 8.12.2017
  • Nyt on uusi tummempi teema rakenteilla, sillä olisi tarkoitus korvata oletustyyli kunhan se vain valmistuu. (vielä on muutamia korjauksia tehtävä)
  • Uuden teeman voi kuitenkin valita testiin tästä valikosta.


Arkisto (2018)

Päivitys 3.3.2018

  • Edellisvuoden viestit arkistoitu tähän viestiketjuun. Piti kirjoitella erillinen viesti, sillä merkit eivät riittäneet.

  • Crossout -klaanin keskustelualue siivoiltu pois näkyvistä.
    • Myös käyttäjäryhmät poistettu. Tarvittaessa voidaan lisätä takaisin, mikäli klaani joskus herätellään henkiin uudestaan.
  • Rust - keskustelualueita lisätty.
    • Kumpikin palvelin sai oman alueen.
    • Linkki Ruoste Klubi -Steam ryhmään lisätty (Rust pelipalvelimien keskustelualueelle).
  • Ongelma sivupalkissa havaittu ja otettu käsittelyyn
    • Sivupalkin piiloitus nappi on tehnyt mystisen katoamistempun.
    • Toistaiseksi ongelma havaittu vain Google Chromella. (edit 10/3)
      • Testattu myös selaimillla: Opera, Firefox, Edge (ei kirjautuneena toimii)
    • Ei toimi seuraavilla käyttäjäryhmillä: (edit 29/3)
      • Moderaattori
      • Johtokunta
      • TS-valvoja
      • Discord-valvoja
      • WOT-Jory -käyttäjäryhmillä
  • Linkki Pelikaistan GTA Online Crewiin lisätty Pelikaistan Klaanit -kategorian alle.
Päivitys 9.4.2018
  • Steam -kirjautumisen kanssa havaittiin ongelma ja se on nyt korjattu.
    • Kyseinen lisäosa päivitetty uusimpaan versioon.
    • Kirjautumisen kuvakkeet myös hieman muuttuneet päivityksen myötä.
  • Merkittävimmät jäsenet - välilehtiä lisätty.
    • Johtokunta
    • Moderaattorit
    • Valvojat: Discord
    • Valvojat: TS3

Päivitys 12.4.2018

  • Node/kategoria "Yhteistoiminta" poistettu vähäisen käytön vuoksi.
    • Pelikaistan toimitus -keskustelualue on nyt näkyvämpi kirjoittajille, löytyy kolmantena Sisäpiiri kategoriasta.
  • Oletus avatar -kuvia hieman muokattu.
Päivitys 31.7.2018
  • Kuvien enimmäiskoko viesteissä noustettu 4096 kilotavuun.
  • Viestien liitteet tukevat nyt myös .PSD-formaattia. (Adobe Photoshop ohjeman sisäinen tallennusformaatti. Se sisältää kaikki työskentelyssä tehdyt asetukset yms.)
Päivitys 6.10.2018
  • Viestiketjujen / aiheiden etuliite "äänestys" on käytettävissä nyt myös punaisella pohjalla. Tällä voidaaan korostaa äänestyksen tärkeyttä.
  • Lisätty myös etuliite "!", jota voidaan käyttää "tärkeä" -etuliitteen sijasta.
  • Kaikkilla WOT-klaaneilla ei ollut oikeuksia käyttää kaikkia tarvittavia etuliitteitä, tämä on nyt korjattu.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 16.1.2019

Tiedote tulevasta päivityksestä:

Nykyisen Xenforo versioon ei tule kesän jälkeen enää turvallisuuspäivityksiä, joten meidän on siirryttävä käyttämään Xenforo 2:sta.
Päivittämisen ajankohtaa en ole vielä lyönyt lukkoon, mutta tarkoituksena olisi päivitellä keskustelualue mahdollisimman pian, ehkä jopa tämän kuukauden aikana.

Xenforo 2 tuo mukanaan uutta ilmettä ja erillaisia ominaisuuksia. Tällöin joistain vanhoista lisäosista on myös luovuttava ja on löydettävä korvaavia vaihtoehtoja.

Esimerkiksi: Liityttävät käyttäjäryhmät -lisäosaa ei ole kehitetty ollenkaan XF2:lle ja se vaikuttaa World of Tanks -käyttäjäryhmien hallintaan olen löytänyt tilalle hieman sitä vastaavan, mutta se on hinnaltaan noin 50 dollaria ja mikäli ymmärsin oikein, on kaikki ryhmien sisällä käytävät keskustelut "erillään" foorumin keskustelualueista ja statistiikoista. Aiheen ympäriltä olisi varmaan hyvä pitää pientä palaveria, ennen kuin se lisäri hankitaan.

Myös tämän teeman lisenssi pitäisi ostaa uudelleen tai etsiä tilalle toisenlainen, paremmalla visuaalisella ilmeellä ja ominaisuuksilla. Pari vaihtoehtoa on jo harkinnassa. Yleisesti parempien teemojen hinnat pyörivät siinä 25-35€ paikkeilla.​
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 21.1.2019

  • KOFF -klaanin keskustelualue poistettu käytöstä, irtaantuivat klaanien yhteenliittymästä.
  • KOFF -klaanin käyttäjäryhmät poistettu
    • Moderaattori oikeudet poistettu käyttäjältä Toccu
KOFF klaanin jäsenillä on käytettävissään Pelikaistan jäsenyyden edut, mikäli niitä haluavat käyttää. (TS3 palvelimella, Discordissa jne. Tarvitsee vain todistaa jäsenyytensä valvojille profiili-linkillä)
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 25.1.2019
  • Pari Discord aiheista saavutusta lisätty, saavutukset voi ansaita:
    • Lisäämällä Discord tunnuksen yhteystietoiihin ja toisen saat olemalla Discord valvoja.
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 26.3.2019
  • Facebook tunnuksella kirjautuminen/linkityspoistettu käytöstä vähäisen käytön vuoksi.
  • Yleistä moderointia
    • Suljettu mm. vanhoja aiheita TeamSpeak3 keskustelualueella.
      • Luultavasti arkiostoidaan myöhemmin.
    • Ruoste klubi vanilla -keskustelualue piilotettu listoilta.
    • Kysymykset & ratkaisut-keskustelualueen ratkaisut suljettu ja siivottu
      • Ratkaisujen arkisto on luotu vanhojen kysymysten/ongelmien selailua varten.
      • Uutta tilaa uusille kysymyksille/aiheille.
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 27.-29.3.2019

Foorumialusta on nyt päivitetty versioon XenForo 2.1.1 ja tähän versioon sopiva variaatio edellisestä teemasta hankittu.
Tämän lisäksi tein teemaan ja foorumialustaan / käyttöliittymään omia pikku muutoksia:
  • Tein teemasta kolme lapsiteemaa, oletusteemana toimii tämä joka on alkuun kaikilla käytössä (Pelikaista 2.1).
  • Toisenen teema Pelikaista 2.1 (leveä) on valittavissa kaikille, jotka haluavat käyttää lähes kokonäytön levyistä näkymää.
  • Pelikaista 2.1 (nerd) on heille, jotka haluavat keskustelualueiden aliosiot paremmin näkyville ja myös nähdä ensisilmäyksellä viestiketjujen ja viestien määrät.

    Myöhemmin ajattelin tehdä teeman vaaleamilla väreillä ja tarvittaessa myös aiemmin mainitut lapsiteema vaihtoehdot samalla väripaletilla.
Muita muutoksia/ominaisuuksia:

  • Sivupalkin vimpaimia voi piilottaa yksitellen tai saman voi tehdä halutessaan koko sivupalkille.
  • Uusi tekstilogo ja favicon väännetty foorumia varten.
  • Uusia peliprofiili kuvakkeita on nyt myös käytettävissä, Twitch ikonista pääsee esimerkiksi suoraan kanavallesi, kunhan lisäät tunnuksesi vain omiin tietoihisi.
  • Käytettävissä on uusia reaktioita (pekuun/tykkäämisen lisäksi), joita voimme myöhemmin muuttaa pelimaailmaan sopivammiksi. (ehdotuksia otetaan vastaan)
  • Font Awesome -ikoneja otettu käyttöön helpottamaan asioiden hahmottamista. (puhekuplat, salamat yms.)
Otin käyttöön myös uuden suomennoksen, joten kielikukkasia saattaa olla ja joitain toimitoja tai asioita kutsutaan nyt eri tavalla. Mutta suurimmaksi osaksi kaikki käyttäjälle näkyvä pitäisi olla suomeksi.
  • Steam integraatio käännetty suomeksi itse.
Esimerkejä kielellisistä muutoksista:
  • Tykkäykset ovat nyt reaktiopisteitä. Joka kyllä käy ihan järkeen, kun eri reaktioitakin on useampia.
  • Aktiivisuuspisteitä kutsutaan nykyään vain pisteiksi tai palkintopisteiksi.
  • Aiheet sanan kohdalla käytetää viestit sanaa.
Ryhmien luonti lisärin tulen asentamaan myöhemmin, ehkä jopa tämän viikonlopun aikana.
Mutta ennen sitä avaan keskustelualueen takaisin käyttöön!
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 30.3.2019
  • Ark: Survival Evolved pelipalvelimen ylläpito -osio siiretty:
    346
  • Äänipalvelimille luotu oma kategoria selkeyden vuoksi:
    347
  • Heti Discord-osion kuvauksesta löytyy kutsulinkki suoraan serverille.
    • Vinkit ja ohjeet -osioon kerätään ohjeistuksia Discordin käyttöön, sekä kerrotaan mm. tärkeinpiä botti-komentoja.
  • Pelikaistan Klaanit -osiosta poistettu linkit (GTA:V Crew & Destiny 2,)
    • Näitä varten voidaan erikseen luoda vaikka erilinen linkki sivu tai viestiketju myöhemmin, mikäli tarvetta.
    • Myös Sea of thieves -osio poistettu vähäisen käytön vuoksi.
  • TeamSpeak3- osoin kuvauksesta voi myös liittyä suoraan, mikäli ohjelmisto on asennettuna.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 30.3.2019 #2

Suuria muutoksia keskustelualueiden & kategorioiden järjestyksessä:
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 31.3.2019

Uusia ominaisuuksia:
  • Punainen pallukka ilmaantuu faviconin päälle kun saat ilmoituksia uusista viesteistä.
    348
  • Voit tehdä muutoksia käyttäjänimeen tai vaihtaa sitä kokonaan itse omista tiedoistasi:
    353
    354
    • Rekisteröityneet kerran 30:n päivän välein
    • Ydinjäsenet voivat vaihtaa käyttäjänimeä rajattomasti.
  • Käyttäjänimien muutokset jäävät historiaan, kaikki paitsi vieraat voivat katsoa edelliset käyttäjänimet.
    349
  • Käyttäjänimien viimeisimpiä muutoksia voi seurata: 'Mitä Uutta' -valikosta ensimmäisen Yleiskatsaus -välilehden uusien viestien alta tai 'Viime toiminnot'- kohdasta, sekä 'Foorumi näkymän' sivupalkista.
    351
    350
    352
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 5.6.2019

Tänä iltana en sen suurempia muutoksia tehnyt, mitä nyt vähän muokkasin keskustelualueen ulkoasua.
  • Lisäsin ikonit käyttäjätilin asetuksiin.
405
  • Lisäsin ikonit myös kirjaudu & rekisteröidy -linkkien eteen.
406
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 23.6.2019

  • Lisätty viestinäkymään/profiilikenttään "kirjekuori"´josta painamalla voi lähettää yksityisviestin käyttäjälle suoraan.


    414


  • Muutoksia spoiler tagiin: Spoiler: -tekstiä ei enää tule näkyviin, mikäli spoiler-napille on asetettu otsikko. Mikäli otsikkoa ei aseteta, tulee nappiin teksti: Näytä lisää.

    415
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 6.9.2019

  • Käytössä oleva ulkoasu päivitetty versioon 2.1.3
    Ulkoisesti ei suuria muutoksia. Logoa vähän pienensin, jotta skrollausta seuravaa päävalikko -palkki olisi ohuempi.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 17.9.2019

Käytössä oleva ulkoasu päivitetty versioon 2.1.4
  • Korjailtu käännöskukkasia
  • Lisätty Tuki -valikko yläpalkkin, jonka alta löytyy hieman ohjeita foorumin käyttöliittymään ja ominaisuuksien käyttöön
    • Screenshot 2019-09-17 23.24.52.png
Lisätty uusi ominaisuus: Merkit
  • Toimii pitkälti samoin kuin palkinnot, mutta tietyt ylläpidon jäsenet voivat palkita ansioituneita käyttäjiä tai erilaisten kilpailujen voittajia merkein suoraan käyttäjän profiilista ja tarvittaessa myös poistaa yhtä helposti.
    • Screenshot 2019-09-17 23.52.47.png
  • Palkitsemiselle on hyvä antaa personoitu syy, eli seloste siitä millä kriteereillä palkinto on oikein annettu.
    Viestin muotoiluun voidaan käyttää HTML-kieltä.
    • Screenshot 2019-09-17 00.00.00.png
  • Kun painat nappia Palkitse - saa käyttäjä merkin, sekä viestin sähköpostiinsa ja ilmoituksen keskustelualueella.
  • Mikäli syyn jättää kirjoittamatta, sitä ei näy käyttäjälle ilmoituksessa tai sähköpostiin lähtevässä viestissä.
  • Syytävoi muokata vielä jälkeenpäin keskustelualueella, mutta sähköposti lähetään vain kerran.
    • Screenshot 2019-09-18 00.04.08.png
    • Screenshot 2019-09-18 00.41.43.png


      ilmoitus -näkymä:

      Screenshot 2019-09-18 00.45.04.png
    • Screenshot 2019-09-18 00.04.28.jpg
  • Kun käyttäjä, eli jäsen on jonkin merkin saanut itselleen, voi hän sitä esitellä profiilissaan.
    • Screenshot 2019-09-17 23.44.28.png
    • Screenshot 2019-09-17 23.49.11.png
  • Merkin nimen läheltä löytyy megafoonia muistuttava kuvake, josta klikkaamalla sen saa näkyviin profiilissa sekä käyttäjäkortissa.
  • Maksimi määrä esillä oleville merkeille on 5, mutta sitä voidaan muuttaa tarvittaessa.
    • Screenshot 2019-09-18 00.42.50.png
  • Yllä olevassa kuvassa näkyy myös "Näytä kaikki saatavilla olevat merkit" - nappi, se vie merkkien Tuki -sivulle. Sieltä löytyy klikkailemalla myös tiedot kuinka monella muulla käyttäjällä on samat merkit ja millaisilla syillä ne on annettu.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 9.12.2019

  • Pieniä korjauksia ja lisäosien päivittelyä.

Kun siirryimme aikoinaan vanhasta foorumialustasta päivitettyyn versioon jouduimme luopumaan joistakin ominaisuuksista, kuten esimerkiksi avatar -galleriasta, ja nyt se on vihdoin tuotu takaisin toisen lisäosan muodossa.​

Lisäosan avulla voi nyt jo rekisteröitymisen aikana valita itselleen avataria galleriasta ja tottakai sen voi asettaa itselleen myös jälkeenpäin.​
1. Käyttäjätili > Muokkaa

Muokkaa -teksti ilmestyy kun viet hiiren osoittimen nykyisen avatarin päälle​
1575885053355.png

2. Vaihda avatar

Voit valita tiedoston omalta laitteeltasi valita galleriasta valmiin kuvan tai lisätä gravatar sähköposti -osoitteen.​
1575884493517.png
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 9.1.2020

Lisätty uusia arvostelu ominaisuuksia Videopelit -osioon.
Viestiketjun luomisen yhteydessä voit nyt valita otsikon eteen etuliitteen Arvostelu ja antaa arvostelun kohteena olevalle pelille kokonaisarvosanan tähti -symbolien avulla, lisäksi voit halutessasi arvioida myös eri osa-alueita pelistä; Tarina, Pelattavuus, Äänet ja Grafiikka.
1578578182879.png

Toivomusten mukaan tehty myös Hiekkalaatikko -osio, foorumille: Vapaata keskustelua.

Siellä voit testata vapaasti keskustelualueen toimintaa ja foorumialustan eri ominaisuuksia.
Kuten esimerkiksi kuvien liittämistä, taulukoiden tekemistä jne.

Lisää informaatiota löydät tästä linkistä.
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 11.1.2020
  • Kirjautuminen Steam tunnuksella on korjattu ja toiminta on testattu.
  • Vastaukset ja lukukerrat näkyvät nyt viestiketju näkymässä.
    • 1578736063385.png
  • Lisäsin myös nuoli-kuvakeen, jonka avulla voit siirtyä vastauksen oikeasta ylänurkasta takaisin viestiketjun ensimmäiseen viestiin.
    Kätevä ominaisuus kun vastauksia on viestiketjussa useampia sivuja.
    • 1578737065291.png
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 13.1.2020

  • Avainlista/kutsulinkit jäsenille TeamSpeak3 palvelimelle ovat nykyään helpommin luettavassa taulukko -muodossa.
Kutsulinkin tila merkitään seuraavasti:​
= Käytettävissä
= Käytetty / ei toimi
1578911256105.png


Älypuhelimesta se näyttää tältä:

1578911305641.png
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Päivitys 17.1.2020

Pelikaistan keskustelualueella on nyt kaikkien käytettävissä Push-ilmoitukset (push notifications).


Push-viesteillä tarkoitetaan reaaliaikaisia ilmoituksia, joita sovellukset lähettävät työpöydälle tai älylaitteeseen.​
Näiden ilmoitusten avulla voimme viestiä keskustelualueen käyttäjillen tärkeistä asioista ja tapahtumista, sekä saada vastauksia ja palautetta nopeammin. Ominaisuus on siitä kätevä ettei tarvitse sivustoa vahdata kokoaikaa, varsinkin kun aktivoi ilmoitukset myös älypuhelimeen.​
1579264167982.png
1579265208305.png

Mistä asioista ilmoituksia saapuu?

  • Kommentit, reaktiot, uudet viestiketjut ja vastaukset jne.
Oletus asetuksena on, että kun sallit push-ilmoituksen, niin saat ilmoituksen lähes kaikesta mitä täällä keskustelualueella tapahtuu.

Siksi suosittelenkin heti sallimisen jälkeen siirtymään käyttäjätilin asetuksiin ja rullaamaan sivua alas, josta löydät Push-ilmotusten määritykset otsikolla: "Vastaanota ilmoitus kun joku......" ja sieltä voit sitten ruksia asetukset haluamaasi muotoon.​
Ilmeisesti käännös töitä vielä edessä!
1579264335850.png


Voit halutessasi myös poistaa ilmoitukset käytöstäsi kokonaan, valinta on sinun. Mutta tottakai toivoisin kaikkien sitä käyttävän ainakin seurattujen viestiketjujen osalta. Hyviä pelejä!​
 
Ylös