Yleiskatsaus

Tervetuloa

Rekisteröitymällä keskustelualueelle voit tutustua yhteisön jäseniin, sekä etsiä peliseuraa tai vaikkapa hakea eri klaaneihin!

Liity mukaan!

Battlestar Galactica

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
175

Pienen pojan vaatimustaso ei TV sisällön osalta ole kovin suuri. Kun 70-luvun lopussa kun pikkupoikana katselin TV-sarjaa Taisteluplaneetta Galactica, en tiennyt, että se oli jääny Tähtiensodan varjoon ja koko sarja oli lopetettu yhteen kauteen.

Sarjaa yritettiin lämmittää uudestaan 80-luvulla innovatiiviesesti nimetyssä Galactica-1980 sarjassa. Uudelleen lämmitys jäi sekin kovin lyhytkestoiseksi ja Galactica hautautui konseptina johonkin hyvien ideoiden hautuumaalle.

Yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin 2000-luvun alussa päätettiin lämmittää sarja jälleen kerran. Uusi konsepti ei ollut kovin uskollinen alkuperäiselle sarjalle ja peruskonseptin päälle rakennettiin aivan uudenlainen tarina.

Itse en tiennyt uudesta sarjasta ja sen uudesta näkökulmasta mitään ja koska suurin osa re-makeista on aivan luokatonta sontaa en edes yrittänyt katsoa uutta versiota. Näin kerran pienen pätkän uudesta sarjasta, eikä uudet - modernimmat - Cyclonit (ihmiskunnan vastustajarobotit) näyttäneet yhtään niin jänniltä, kuin lapsuuteni muistojen kamalat hirviörobotit.

Kerran kun olin flunssassa kotona enkä jaksanut tehdä oikein mitään selailin Netflixin tarjontaa. Vähän vahingossa ajattelin katsoa yhden jakson tuota uutta Galacticaa. Alkupään jaksot olivat ihan ok ja jatkoin katsomista. Mitä pidemmälle sarjassa pääsin sen syvemmälle sen pauloihin vaivuin.

Uuden sarjan juoni on syvä ja monisäikeinen. Normaalien jaksotapahtumien lisäksi tarinassa kuljetetaan isompaa kehystä. Sarjassa on paljon muutakin kuin avaruusseikkailua. Taistelulaivan poliittinen ilmapiiri on hauras ja se vaihteleekin rajusti sarjan aikana. Sarjassa käsitellään myös inhimillisyyden peruskysymystä - mikä on ihmisen ja tekoihmisen ero?

Sarjan tuotantokaudet kulkevat hyvin erilaisten teemojen läpi, joka tuo mukavaa vaihtelua. Tasapainoilu ihmiskunnan ja robottien välillä on mielenkiitoinen ja ajatuksia herättävä. Sarjan edetessä inhimillisyys käsitteenä joutuu koetukselle.

Uusi sarja on mestariteos. Sen kulttuuri imaisee katsojan nopeasti mukaansa ja jos alat katsoa sarjaa kannattaa varautua useamman jakson sessioihin - se vaan pakko katsoa vielä yksi jakso.

Ihan viimeisistä jaksoista jäi vähän katkera jälkimaku. Vaikuttaa siltä, että tuotantotiimi pisti rahahanat kiinni ja sarja piti lopettaa nopeasti. Pitkän sarjan päätteksi yritetään kaikki avoimet juonilangat paketoida nopeasti pakettiin, että sarja voidaan lopettaa lopullisesti. Viimeisen jakson jälkeen oli pakko kysyä "oliko tää nyt tässä".

Niinkuin joku vanha japanilainen viisas sanoi "matka voi olla päämäärää tärkeämpi". Matka nimeltään Battlestar Galactica kannattaa kulkea.


En tiedä mistä mediasta sarjan tällä hetkellä tavoittaa, sillä uutta sarjaa ei enää löydy Netflixistä. Kesällä se oli ainakin HBO Nordicin tarjonnassa. Jos vain löydät sarjan jostakin, se on ehdottomasti aikasi arvoinen.
 

DJ North

Erittäin ahkera
Liittynyt
19/10/16
Viestit
164
Annan alkuperäisen TV-sarjan ehdottomana retro/nostalgia-fanina ehdottomat peukut sarjalle. Hitaasti mutta varmasti lämpenin kun pääsin yli sen ettei vanhaa ollut kuin nimeksi mukana.
 

late_lahti

Erittäin Tehokas
WoT jäsen [RA-TA]
Liittynyt
21/8/16
Viestit
215
Tuohan tuli Yleltä 2000-luvun alkupuolella, jolloin meilläkin oli kiintolevyllinen digiboksi nauhoittamassa kaikki katsomisen arvoinen. Olin huolella ja hellin käsin nauhoittanut pari kautta odottamaan hyvää hetkeä, jolloin voisin upota avaruuden kylmään pimeyteen vain Viperien jälkipolttimien valaistessa ympäristöä. No se saatanan laite hukkasi levyjärjestelmänsä ja vaikka boksi oli linux pohjainen, niin mikään bootti CD:llä toimiva Linux ei suostunut levyä mounttaamaan eikä levyjärjestelmää tunnistamaan. Siinä oli lähellä, etten laittanut levyä Norman Ibasille tai meidän silloiseen IT-rikostutkintaan palautettavaksi... :mad:

Kyseisen onnettumuuden jälkeen menin heikkona hetkenä ostamaan peltilaatikko DVD-boksin kyseisestä sarjasta hinnasta välittämättä (Yli 150 euroa...). Mukaan tuli tosi hieno metallinen uusio Cylon, kasa levyjä ja taisi mukana olla jokin vihkonenkin. Ostin tosin samalla alkuperäisen Battlestar Galactica ja 1980 boksit huomattavasti edullisemmin, joten kaikkien Galactica boksien hinta oli siedettävyyden rajoilla. Parhaat junamatkat ikinä JKL - HKI - JKL välillä meni katsellen noita vanhoja Galacticoita ja uusikin oli hyvää viihdettä lukuunottamatta muutamia viimeisiä jaksoja. Siis minun piti katsoa se vika jakso uudelleen, kun kuvittelin, että olin nukahatanut kesken jakson. Ehkä tv-historian paskin lopetus millekään oikealle sarjalle.

Muistatteko kuinka 1980-luvun alussa jopa KITT jäi toiseksi Galactican lentäville moottoripyörille :cool:
Ok. KITT taisi tulla pari vuotta Galactican jälkeen, mutta aika vaisuja pomppuja ne Trans Amin loikat oli noihin mopoihin verrattuna.

Heitetään vielä pari knoppitietoa alkuperäisestä Galacticasta: Niiden robottien sisälle oli palkattu työttömiä koriksenpelaajia, jotta ne saatiin uskottavan isoksi ja pilottijakso oli aikoinaan maailman kallein pilotti, 2 milj. taalaa :D

Tuostahan viimeisen jakson syvästä järkytyksestä ei yli pääse ja tästä suivaantuneena rahamiehet voivat ottaa yhteyttä YV:llä ja levyt vaihtaa uuteen kotiin. Kaikki siis suomenkielisin tekstein ja jokainen levy vain kerran pyöritetty läpi poislukien tuon viimeinen jakso, joka olisi saanut jäädä studion lattialle. Mikäli tämä katsotaan myyntilmoitukseksi, niin poistan viimeisen kappaleen...
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
175
Ehkä tv-historian paskin lopetus millekään oikealle sarjalle.
Niin naulan kantaan!

Kun olet investoinut aikaasi sen 74 jakson verran taidokkaasti rakennetun juoniverkon ympärille, joka on johdattanut sinut perimmäisten kysymysten äärelle oli suoranainen pyhäinhäväistys latistaa koko homma pakettiin yhdessä - tyyliin:"eiköhän tää ollu tässä".

Olis kiva lukea jostakin mitä tossa oikein kävi. Mun veikkaus on, että alunperin oli suunnitteilla vielä jatkaa ja syventää tarinaa parin kauden verran, mutta joku palkkakiista tai muut sopimustekniset yksityiskohdat pakottivat tuotantotiimin vetämään maton koko homman alta viimeisessä jaksossa. Niin on paskasti pistetty hieno sarja pakettiin, että ton rinnalla munkin joululahjapaketit vaikuttaa ammattilaisen paketoimilta!

Tämä ei kuitenkaan pilaa koko sarjaa, vaikka harmittaakin hienon sarjan puolesta. Ei kannata jättää katsomatta, vaikka lopussa homma kustaan oikein urakalla. Tuo matka maapallon löytämiseksi on kuitenkin aikasi arvoinen - usko kun sanon ;)
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,170
En ole kyseistä sarjaa koskaan katsonut, mutta tuo Sci-Fi sarjojen nopea lopetus kuulostaa kyllä erittäin tutulta. Esimerkiksi Falling Skies -sarja loppuu omasta mielestäni melko huonosti ja pikaisesti. Sitten on näitä SuperPower tv-sarjoja, jotka eivät juuri koskaan menestyneet. Mainitaan nyt vaikka 4400 ja Heroes. Loppua kohden alkoivat muistuttamaan todella paljon toisiaan ja ne kummatkin sitten lopetettiin kesken.
 

Pernax

Erittäin Tehokas
Liittynyt
21/8/16
Viestit
241
Muutaman jakson verran tuli katsottua tuota kun tuli televisiosta, tuntui ihan hyvältä sarjalta.

Itselläni kyseinen sarja on odottanut vuoden päivät hyllyssä katsomista, kun tulivat molemmat Galakticat myyntiin halvalla. Taisin molemmista maksaa 9,95 € Anttilassa (Vääntää veistä Laten haavassa ja hieman suolaa ripotellen) :)

Muutaman vuoden ikäisenä (olisinko ollut 6 v.) tuo alkuperäinen Galacticahan oli päätä huimaava, varsinkin kun sitä ennen tuli pätkis. Muistaakseni tulivat torstai iltaisin ja kerhossa oli sitten perjantaisin poikien Galactica päivä.

Näille nulikoille tiedeoksi notta tuo pätkis oli Disneyn piirrettyjä ( Mikki Hiiri, Aku Ankka jne.)
Ah tässähän ihan herkistyy kun muistelee nuoruusvuosia, nämä torstain pätkikset ja galacticat. Ja puhumattakaan lauantaisin tulleesta Hill Street Bluessista ja kuukauden westernistä.....
 

late_lahti

Erittäin Tehokas
WoT jäsen [RA-TA]
Liittynyt
21/8/16
Viestit
215
Vanhat parrat muistelee :rolleyes:

Galactica oli tosiaan 70-luvun lopun ainoa hyvin perusteltu syy omistaa televisio, urheiluohjelmien lisäksi :)
Torstaita odotettiin kuin kuuta nousevaa ja viimeistään kymmentä minuuttia ennen ohjelman alkua olin alakerran tytön oven takana hinkumassa sisälle. Heillä oli ainakin isompi telkkari ja olisiko meillä ollut vielä MV-vastaanotin kotona...

Rasteri: Mainitaan nyt vaikka 4400 ja Heroes. Loppua kohden alkoivat muistuttamaan todella paljon toisiaan ja ne kummatkin sitten lopetettiin kesken.
Babylon 5.... Tuo avaruuden kauniit ja rohkeat. Täysin alibudjetoitu vika tuotantokausi, mutta kai sekin piti jonkun tuotantosopimuksen takia ajaa alas surkealla tavalla. Tuokin oli jossakin vaiheessa NetFlixissä samoin kuin loistavat Farscape ja Firefly. Noissa jälkimmäisissä tosin on havaittavissa pientä kieliposkessa menoa ja jos sitä ei arvosta, niin kannattaa jättää suosiolla väliin...:rolleyes:
 

LastSpartan

Keskustelija
Liittynyt
17/5/16
Viestit
30
Ja puhumattakaan lauantaisin tulleesta Hill Street Bluessista ja kuukauden westernistä.....
Aaaahh.. kuukauden western... aaaahh aaaahhh

En itse asiassa muista oliko setämä sarja vai Farscape, ehkä molempia on muutamia jaksoja katsellut. Molemmat jääneet kyllä mieleen kun tuli kai Sub TV:ltä joskus myöhään iltaisin. Koululaisen "myöhään" oli silloin kello 22 kun oli nukkumaanmenoaika mutta joitain pätkiä, tyyliin ekaan mainoskatkoon asti, sai välillä katseltua ja jäänyt kyllä vähän harmittamaan ettei ole saanut myöhemmin näitä kumpaakaan käsiinsä ja unohtunut ainakin tuo Farscape sarja kokonaan ennenkuin nyt :)
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
175
Vanhat parrat muistelee :rolleyes:
NetFlixissä samoin kuin loistavat Farscape ja Firefly. Noissa jälkimmäisissä tosin on havaittavissa pientä kieliposkessa menoa ja jos sitä ei arvosta, niin kannattaa jättää suosiolla väliin...:rolleyes:
Firefly oli sairaan hyvä. Se oli vähän kuin Scifi Cowboys. Me likes, siitä vois melkeen tehdä oman topikin. Se tuli täysin puun takaa, kun en ollut aiheeseen aikaisemmin tutustunut, enkä sen kummemmin hypestä kuullut! Sattumalta vaan katsoin yhden jakson ja oikeen otti pattiin, kun vika jakso oli katottu!
 

Tepex

Sanavalmis
WoT jäsen [RA-TA]
Liittynyt
17/7/16
Viestit
86
Galactica oli hyvä sarja. Ihan ekat ja sitten tämä viimeisin. Tuli katsottua kaikki. Silmä karkkia oli tarjolla. Sitten kun samat naamat tuli vastaan toisissa sarjoissa jäi odottamaan myös kavereita. Hemaiseva klooni brunette, havajilaisena etsivänä ei alkuun vakuuttanut, mutta silmä tottuu.
 

Kenraali

Sivustaseuraaja
Liittynyt
20/5/18
Viestit
7
Itse aikoinaan sain Taisteluplaneetta Galactica 1980 sarjan takia jälki-istuntoa ;D

Syynä oli se, että olimme parin kaverin kanssa keksineet piirtää sellaiset kellot tussilla käteen, jota sarjassa näkyi. Ei muuttanut meitä näkymättömäksi vaan jälki-istuntoa siitä tuli :D
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,170
Pelikaistan teksti-logo nähtävästi tullut kirjoiteltua samalla fontilla kuin BattleStar Galactica!
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
175
Pelikaistan teksti-logo nähtävästi tullut kirjoiteltua samalla fontilla kuin BattleStar Galactica!
Pentele, niin muuten on. A-kirjain ja T ovat aivan identtisiä, kun molemmissa nimissä näkyvät juuri nuo. Enpä tullu aikaisemmin huomanneeksi!
 
Ylös Bottom