Yleiskatsaus

Tervetuloa

Rekisteröitymällä keskustelualueelle voit tutustua yhteisön jäseniin, sekä etsiä peliseuraa tai vaikkapa hakea eri klaaneihin!

Liity mukaan!

“Yhdistys” -toimintaa Pelikaistalla

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Tervehdys, kaistalaiset!

Viimeisimmässä valvojien kokouksessa (20.1.2017) päätettiin aloittaa Pelikaistalla yhdistyksen kaltainen toiminta. Eli jatkossa päätösten tekemiseen pystyvät vaikuttamaan useampi henkilö, jolloin saamme laajemmat mahdollisuudet uusiin oivalluksiin ja eri tapoihin kehittää yhteisön toimintaa. Kaiken lisäksi saan vähennettyä työ-taakkaani jota olen tässä vuosien aikaan itselleni kerryttänyt.


Tästä päivästä lähtien, Pelikaistan peliyhteisöä johtaa johtokunta, johon kuuluvat johtokunnan pääjohtaja eli yhteisön perustaja sekä (näin alkuun) seuraavat kolme muuta Pelikaistan jäsentä.


Johtokunnan jäseniksi voidaan poimia ehdokkaita kaikkien jäsenten joukosta, mutta ensisijaisesti “virkaan” haluavia TS3/Discord-valvojia. Valinta tehdään kuukausittaisten kokouksien yhteydessä, äänestämällä jo virassa olevien johtokunnan jäsenten toimesta.


Valinta johtokuntaan on osoitus luottamuksesta, joka tuo mukanaan lisää vastuuta ja muutamia velvoitteita sekä tietenkin jonkin asteista päätösvaltaa.

Johtokunnan toimesta valitut ensimmäiset ehdokkaat "piirin ulkopuolelta" ovat:
Päivittäiset velvollisuudet ovat pitkälti samankaltaisia kuin normaaliin valvojan tehtävät. Tärkein, on kuitenkin olla osana kokouksissa ja tuoda esille oma mielipide käsiteltävinä olevissa asioissa, toimia johtokunnan keskustelualueilla mahdollisimman aktiivisesti ja kuunnella myös muiden jäsenien palautteita tai ideoita esimerkiksi TS3-palvelimella. (Mikäli näitä asioita emme saa ikinä tietoomme, on kokouksissa lopulta hyvin vähän tekemistä.)

Jos jokin asia vaivaa jäseniä toiminnassamme tai esimerkiksi tavallista/uutta TeamSpeak3, Peliserverin ja muiden palveluiden käyttäjää, on meidän vähintäänkin tarjottava hänelle mahdollisuus valittaa asiasta. Tämä on yksi asia, joka meidän tulee ottaa huomioon parhaan mahdollisen läpinäkyvyyden saavuttamiseksi jäsenen ja johdon/valvojien välillä.

Päätökset kokouksissa/oikeudet


Jokainen johtokunnan jäsen voi halutessaan toimia kokouksissa puheenjohtajana, lopullinen sana päätöksissä on kuitenkin yhä yhteisön perustajalla.

TS3-valvojien kokouksia esimerkiksi voidaan käydä ilmankin Pelikaistan perustajaa, kunhan palaverissa on ainakin kolme johtokunnan jäsentä sekä kirjuri. Tällöin ei kuitenkaan voida päättää uusista johtokunnan jäsenistä tai valvojista, mutta ehdokkaita voi ehdottaa.

Päätökset asioista tehdään suurimmaksi osaksi kokouksissa äänestämällä ja/tai arvalla, mikäli tarvetta.

Johtokunnan jäsenillä on oikeus ehdottaa ketä tahansa jäsentä ydin-jäseneksi tai valvojaksi TeamSpeak3 tai Discord palvelimella.


Johtokunta & Rahoitus


Johtokunnan jäsenten ei ole pakko osallistu mihinkään palvelumaksuihin, mutta yleensä heiltä kysytään lahjoitusta ensimmäisten joukossa. Sitten vasta muilta jäseniltä.
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Nimitys, johtokunta ei välttämättä ole lopullinen, mutta se on ainakin toistaiseksi käytössä. Osa kokouksessa olleista TS3-valvojista vielä miettivät johtokuntaan liittymistä ja lopullista jäsenmäärää emme ole vielä päättäneet. Lisäksi, ehdokkaat jotka ei ole valvojia TeamSpeak3 palvelimella - heiltä ei tietenkään vaadita valvojien velvollisuuksia. Mutta näitä kokouksiin osallistumisia kyllä kaivataan. :)
 

HANSU

Merkittävä
Liittynyt
27/8/16
Viestit
255
Onhan tuo "johtokunta" nimitys ainakin hyvin selkeä ilmaisu organisaatiosta. Kyllähän tuo menee epävirallisessakin, ainakin on muuallakin käytetty.
 

DJ North

Erittäin ahkera
Liittynyt
19/10/16
Viestit
164
Kuulostaa hyvältä. Kunnon Reaganilainen delegointi se tekee gutaa johtoportaalle. Ja vastuu vähenee. ;) Oma vapaa-aika on valitettavasti vähentynyt radikaalisti, mutta heitetään täältä taustoilta isot peukut osallisille. Ja @Rasteri :lle vielä päivän mietelauseeksi suuren suomalaisen pohdintoja:

 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
176
Pelikaistalla alkaa olla suuren korporaation meininkiä ;)

Ei vaan onhan se totta, että liian paljon lankoja on itsensä isä aurinkoisen, eli @Rasterin käsissä. Hyvä se on vähän taakkaa jakaa! Yhteisö kun on kivasti kasvanut ja aktiivisuutta tuntuu riittävän, niin lisää käsipareja "työn raskaan raadantaan" tarvitaan.

Itse kullakin on varmasti jonkinlaisia vapaa-ajan "ongelmia", mutta vapaaehtois voimilla tässä mennään ja sillä panoksella kuin voidaan.

On ollut hienoa seurata miten Pelikaista on kehittynyt. Vaikken ihan alusta lähtien ole ollut mukana, niin pitkään kuitenkin. Innolla odotan mihin tämä tie meidät kaikki vielä vie!
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Mitä luulet Jamppu kerkeisitkö käymään noissa ts-kokouksissa/ haluatko osaksi tuota johtokuntaa? Seuraava olisi tarkoitus pitää 10.2.2017 18:00. :)
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
176
Kyllähän se veri vetää aina kaikkeen missä vaan voi olla mukana, motivaatiosta ei ole pulaa. Tuo aika on vain se mitä mulla on melkein yhtä vähän kuin rahaa :p

Täällä ei taida hirveästi noita lapsellisia olla, ja minulla on niitä vielä 3x ja hyvä isä kun haluan olla, niin olen mukana kaikessa harrastuksista koulunkäyntiin. Vähän ne on KAIKKI ajat ennen yötä pikkasen haasteellisia, mutta kyllä sitä toisinaan voi hetken pistää sivuun tärkeän asian puolesta - jos ei muuten, niin tossa muiden toimien ohessa liittyy luurin mobiitessulla keskusteluun.

Eli pistänpä ton kalenteriin, niin katotaan kuinka äijän käy:cool:
 

WhiteWolf

Johtokunnan jäsen
Ylläpitäjä
TS-valvoja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
340
Joo ei kaiketi kovin monella ole muksuja kun tuo tietokoneen kanssa parittelu ei sellasta saa aikaseksi ;) Mutta olis kyllä loistavaa jos pääset mukaan toimintaan :)
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
176
Joo ei kaiketi kovin monella ole muksuja kun tuo tietokoneen kanssa parittelu ei sellasta saa aikaseksi ;)
Mistä ne läppärit sitten tulee :eek:

Sitä on vuosien varrella jo tottunut siihen, että intoa on yleensä enemmän kuin resursseja. Mutta se on vähän kaikissa elämän tilanteissa sama tilanne: priorisointikysymys. Luonnollisesti priorisoin perheen muun edelle :D

Kyllä mä tonne 10. pv yritän kammeta mukaan. Katotaan siitä sittten eteenpäin.
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Mulla noi muistikammat kaiketi taas vinossa, kun muistinkin juuri ettei vielä uusia ehdokkaita tarvikkaan tuona päivämääränä, kun teidät vasta sillon äänestellään porukkaan. (ellei sitten hoideta sitä täällä foorumilla ennakkoon.) :D

Muutenkin jos kokousten aiheena sattuu olemaan vain ts3-asioiden viilaamista, niin eipä siellä oikeastaan muita tarvita kuin ts-valvojia. Eri asia jos käsitellään jotain muuta. Melkeinpä palaveri kohtaisesti voisi siis sopia ketkä saapuvat paikalle.


Joo ei kaiketi kovin monella ole muksuja kun tuo tietokoneen kanssa parittelu ei sellasta saa aikaseksi ;) Mutta olis kyllä loistavaa jos pääset mukaan toimintaan :)
Mistä ne läppärit sitten tulee :eek:
Ehkä ne tulee tietokoneiden välisestä parittelusta?
 
Viimeksi muokattu:

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
176
Asia on harvinaisen selvä Rasteri!

Olen jonkin verran ollut muissakin peliyhteisöissä ja erilaisisssa kaupallisissakin viritelmissä ollut mukana ja aina ne ovat kaatuneet omaan näppäryyteensä tai johonkin muuhun. Jos totta puhutaan niin hiukan skeptisin askelin marssin pitkin pelikaistaakin, kun yleensä näillä yhteisöillä on enemmän intoa ja tavoitteita kuin toimituskykyä.

Pelikaista on kuitenkin ollut alusta lähtien terveellä pohjalla, eikä ole tavoiteltu kuuta taivaalta.

Halukkuutta ja mielenkiintoa homman kehittämiseen piisaa, mutta sen verran paljon olen turhissa palavereissa ollut, että mielelläni näen asian juuri kuten kuvasit yllä; ei palaveeraamista palaveeramisen vuoksi, vaan asianosaiset keskustelevat asiasta ja sopivat toimenpiteet - yksinkertaista ja tehokasta.

Pyyhin tuon kalenterivarauksen toistaiseksi. Jos tilanne muuttuu, niin kyllä mun kalenteri kestää uudelleenbookkauksenkin ;)
 

DJ North

Erittäin ahkera
Liittynyt
19/10/16
Viestit
164
Niin ja etten vallan pyyhettä kehään heittäisi, minulle saa viestitellä jos jotain apuja tarvitaan. Autan jos voin, linkkaan jos en. Pitää vain sairastelujen ja työkuvioiden takia keskittyä muihin asioihin hetkeksi. Seurailen ainakin sivusta jos en muuta ehdi. Eli tekis mieli mut ei aika riitä. Onneks on rahaa. :p
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Helmikuun kokouksessa (11.2.2017) päätettiin mm. seuraavia asioita:

  • Päätökset koskien TeamSpeak3 - palvelimen muutoksiin
    • Annetut varoitukset vanhenevat tietyn ajan kuluessa.
    • Todettiin ts-bottien hyödyllisyys.
      • Tessu kanavien automaattinen poisto, mikäli kanavalla ei ole käyty kertaakaan tiettyyn aikaan mennessä.
      • Myös muita ominaisuuksia todettiin hyödyllisiksi. Tiedotamme näistä myöhemmmin tarkemmin. Ominaisuudet otetaan käyttöön hiljalleen.

  • Uudet nimitykset johtokuntaan
    • Aiemmin suositellut ehdokkaat @Shariana ja @Jamppu valittiin johtokuntaan, jäsenyys annetaan heti kun tämä tieto (pöytäkirja) on julkaistu.
    • Päätettiin että johtokunnan jäsenmäärä tulee olla pariton luku.
    • Ei koettu johtokunnan jäsenien kierrättämistä tarpeellisena, ainakaan toistaiseksi.

  • Uudet nimitykset valvojan tehtäviin
    • Käsiteltiin hakemukset, päätökset lähetämme yksityisesti.
    • Päätettiin, että jokainen WoT-klaani tarvitsee yhden edustajan, jolla oikeus käydä valvojien kokouksissa.
      • @Commanderi valittiin edustamaan FF-TB klaania aiempien tietojen pohjalta.
      • JP1984 hoitaa viestityksen klaaneihin, nämä klaanit (AIRO, JP, JPR) äänestävät itsenäisesti haluamaansa henkilöä valvojaksi/edustajaksi.
 

Jamppu

Johtokunnan jäsen
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
176
Haluan kiittää kampanja henkilöstöä, sponsoreita, vapaaehtoisia, kahvinkeittäjiä, lahjomiani ääntenlaskioita ja johtoryhmän jäseniä.

Kampanjointi meni hyvin ja tulos on positiivinen koko yhteisölle. Tämä on mahtavaa.

;)
 

Shariana

Johtokunnan jäsen ja Dinolandian ylläpitäjä
Ydinjäsen
TS-valvoja
Liittynyt
9/8/16
Viestit
83
Jaahas, pääsen näköjään jatkossa viuhahteleen johtokunnan kokouksissa. ;) Kiitokset tästä!
 

Metu

Perehtynyt
Liittynyt
1/4/17
Viestit
15
tätä on varmaan jo kysytty ja vastattu mut oon laiska lukija niin millonkohan seuraava kokous pidetään ja kaikki kynnellekykenevät varmaan voi osallistua näihin kokouksiin?
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1,201
Johtokunnan jäsenille ja ts-valvojille nuo kokoukset, ellei erikseen muuta mainita.
 

Metu

Perehtynyt
Liittynyt
1/4/17
Viestit
15
niin siis joo tää on johtokunnan kokous.. tai edustajien kokous.. katokku mä luulin että tää ois niiku jäsenkokous mikä nyt oliski vähän älytön kun noita jäseniä on aikaslailla.. vaikka eipä kaikkia taida kokoukset kiinnostaa.. mut näyttääpähän noita pöytäkirjoja olevan et niistä saa varmaan sit vapaasti kommentoida jos kommentoitavaa?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös Bottom