Lahjoitukset vuodelle 2022!

Lahjoitukset vuodelle 2022!

Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Palvelumme sisältävät peliseuraa ja yhteispelejä, keskustelua, pelaamista, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa. Tervetuloa!

Liity nyt!
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Tervehdys kaistalaiset, world of tanks -klaanilaiset, sekä Pro Pilkkijät!

Ensiksi tahtoisin kiittää kaikkia lahjoituksiin osallistuneita jäseniä, niin yksittäin kuin porukallakin lahjoittaneita!
Unohtamatta myöskään aktiivisia Discord serverin boostaajia tai peliarvontoja varten aktivointikoodeja lähettäneitä kaistalaisia!

Tukenne on tullut todella tarpeeseen, varsinkin näiden viimeisen parin vuoden aikana, kun jäsen määrätkin ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja iso osa pelaajista on joutuneet vallitsevan tilanteen vuoksi kykkimään kotonaan entistä enemmän!

Monista eri syistä kaikki eivät välttämättä kykene rahalliseen avustukseen, vaan avustavat yhteisön kasvua ja kehitystä muilla keinoin. Eikä siinä ole mitään hävettävää tai väärää. Vanhin näistä keinosta tukea yhteisöä on palveluittemme valvominen, sekä moderointi. Vähintäänkin yhtä tärkeää on sisällöntuotanto sivustollamme mm. peliarvostelut, uutiset, pelaajan kirjoittama blogit, tai peliaiheiset videot ja kuvakaappausten julkaiseminen Pelikaistan Discordin puolella.

Nykypäivänä varmaan luontevin tapa tutustua kaistalaisiin ja toimintaamme onkin hypätä Discordin avoimille puhekanaville vain höpöttelemään niitä näitä ja liittyä katsomaan jäsenten pelistriimejä tai jossain vaiheessa jopa uskaltautua itsekin mukaan myös pelaamaan. Oli kyseessä mikä moninpeli tahansa, olet tervetullut!

Siirrytäänpä kuitenkin yhteisön mainonnan parista takaisin siihen ikävään asiaan, eli ensi vuoden lasku pinoon!

Tammikuun aikana kuluja on heti 195 euron edestä ja tavoitteena olisi kerätä noin 380 €.
Alle olen kasannut alustavan arvion kuluista vuodelle 2022.

Maksut ja eräpäivät:

#
Palvelu/Lisenssi​
Hinta​
Maksuväli​
Eräpäivä​
1.TeamSpeak3
180 € (90)
12 kk (6kk)
7.1.2022​
2.Steam log-in
15 €​
12 kk​
11.1.2022​
3.Spam suojaus
5,59 €​
12 kk​
20.9.2022​
4.Discord -lisäosa
35 €​
12 kk​
15.4.2022​
5.Foorumin tuki
59,12 €​
12 kk​
7.5.2022​
6.Webhosti
80 €​
12 kk​
3.9.2022​

Arvioidut kustannukset - (päivitetty 19/9/2021)

Ensi vuoden kulut uuden arvion mukaan: 374,71 - 424,71 €
Ellei muita kustannuksia synny tai yllättäen hintoihin tule muutoksia.

Sivuston siirrosta VPS:lle on toistaiseksi luovuttu, kunnes sopiva henkilö tai palvelu löydetään asian hoitamiseksi.


Pyrin ilmoittamaan keräysten edistymisestä ja menoista tässä viestiketjussa ja kysyäkkin saa, mikäli kysyttävää löytyy.

- - - - - - - Keräys Vuodelle 2022 - - - - - - -
- - - - - - - Yksittäiset lahjoitukset - - - - - - -
  • 20/9/2021
    Lahjoittaja: Dyne
    Määrä: 20€

  • 20/9/2021
    Lahjoittaja: DJ North
    Määrä: 100€

  • 20/9/2021
    Lahjoittaja: Altti
    Määrä: 110€

  • 29/9/2021
    Lahjoittaja: Mimari
    Määrä: 50€

  • 5/10/2021
    Lahjoittaja: *Memmu*
    Määrä: 30€

  • 14/10/2021
    Lahjoittaja: Befouler
    Määrä: 15€

  • 16/10/2021
    Lahjoittaja: Kiropuu
    Määrä: 10€

  • 16/10/2021
    Anonyymi lahjoittaja
    Määrä: 20€

  • 19/10/2021
    Lahjoittaja: Kittyliini
    Määrä: 25€
- - - - - - - PP2 lahjoitukset - - - - - - -

  • 2/11/2021
    Lahjoittaja: Team Onnettomat Kalastajat [TOK]
    Määrä: 70€


  • 2/11/2021
    Lahjoittaja: Saariston Kaljastajat [SK]
    Määrä: 70€


  • 2/11/2021
    Lahjoittaja: -DX-
    Määrä: 40€
- - - - - - - World of Tanks -klaanien lahjoitukset - - - - - - -



Mikäli haluatte osallistua yksittäin tai porukalla, niin olkaahan yhteyksissä meikäläiseen vaikkapa yksityisviestillä itse tai klaaninne edustajana. Sitä kautta sitten saatte tilitiedot, tai voitte käyttää PayPal linkkiä siirtoa varten. Muistakaa kuitenkin, että lahjoittaminen ei ole pakollista, emmekä tee palautuksia.

Hyviä pelejä!
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Kiitoksia 20€ lahjoituksesta, Dyne!
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Suuret kiitokset muhkeasta 100 € lahjoituksesta, @DJ North !
Nyt on jo 31,58 % tavoite summasta saatu kasaan.
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
@Altti, kiitos massiivisesta lahjoituksesta, arvostan yhteisölle antamaasi suurta tukea! Niin tätä rahallista kuin hyvää peliseuraakin!
Lahjoituksen määrä oli hulppeat 110 euroa!
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Kiitoksia 15€ lahjoituksesta, Befouler!
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Kiitos 10€ lahjoituksesta, Kiropu!
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Suuret kiitokset @Kittyliini 25 euron lahjoituksesta, nyt on tavoiteltu summa jo kasassa!
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Isot kiitokset Pro Pilkki tiimeille TOK ja SK, sekä @-DX- :lle 180€ yhteislahjoituksesta!
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös