Uusittu Johtokunta 2020

Uusittu Johtokunta 2020

Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Palvelumme sisältävät peliseuraa ja yhteispelejä, keskustelua, pelaamista, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa. Tervetuloa!

Liity nyt!
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Tervehdys kaikki kaistalaiset!

Tällä päivämäärällä, vuonna 2017 perustettu Pelikaistan johtokunta nykyisessä muodossaan hajoitetaan ja on nyt avoimena uusille hakijoille/ehdokkaille.​
Edellisen johtokunnan henkilökuntaa ei tulla poistamaan muista ylläpito tehtävistään, ellei erillistä tarvetta siihen ole.​
Alunperin oli tarkoitus kierättää jäseniä muutenkin, mutta se vähän jäi. Tänä vuonna kuitenkin aloitellaan suuremmilta osin puhtaalta pöydältä ja koitetaan delegoida hommia hieman paremmin, sekä selkeämmin opastaa mikä asia on kenenkiin vastuulla.​

Alkuperäisestä kokoonpanosta, ainoastaan @Jamppu jatkaa johtokunnan tehtävissään, yhtenä vastuualueenaan Pelikaistan toimitus/sisällön tuottaminen. (sen minkä töiltään ja perheeltään ehtii)​


Alustavasti on ajateltu uuteen johtokuntaan seuraavia henkilöitä.​
Mutta tehtävästä voi tottakai myös kieltäytyä milloin vain, mikäli tuntuu ettei aktiivisuus, aika tai into riitä.​
Siitä olisi kuitenkin hyvä tietää hyvissä ajoin, että kerkeämme etsiä seuraajan tilalle, mikäli se vain on tarpeen.​

  • Heikkipp
  • JackKnife
  • Jamppu
  • Kilohauli
  • Zige
Johtokunnan jäsenen velvoitteet & oikeudet

Johtokunnan jäsenen tehtävänä on osallistua yhteisön eri toimintaa edistäviin päätöksiin.​
Kehittää ja hallita yhteisön tiettyä osa-aluetta, sekä toimia mahdollisimman tiivissä yhteistyössä muiden ylläpidon jäsenten kanssa.​
Keskustella, tiedottaa ja ideoida uusia innovatiivisia tapoja peliseuran etsimiseen tai sisällön löytämiseen eri palveluissamme, tai jopa luoda uusia työkaluja päivittäisten ylläpitoasioiden helpottamiseen.​

Hakeminen ehdokkaaksi:

Hakemus on vapaamuotoinen ja sen voi lähettää minulle esimerkiksi yksityisviestillä tai jättää kaikkien jäsenten näkyville tähän viestiketjuun.​
Mikäli on ongelmia nyhjätä tyhjästä, olen tähän alle listannut esimerkkejä ominaisuuksista ja asioista joista voit meille hakemuksessa kertoa.​
Huom! Lista on vain suuntaa antava.​
Kerro mitä haluaisit yhteisöltä, mitä asiaa haluaisit edistää ja onko sinulla jo valmiita ideoita.​
  • Motivaatiota edistää peliyhteisöä tai jotain sen tiettyä osaa
  • Ylläpitokokemusta (esimerkiksi: klaanit, peliservut, foorumit yms.)
  • Kokemusta yhdistyksistä ja/tai kokouksista
  • Koodaus taustaa (esimerkiksi sivustoja tai peliservuja varten)
  • Ikä, sukupuoli ja kutsumanimi/nimimerkki
  • Mahdollisuus ja halukkuutta osallistua yhteisön kuluihin
Tärkeintä on olla osana päätöksien teossa kokouksissa ja/tai keskustelualueella.​
Tuo esille oman mielipiteen käsiteltävinä olevissa asioissa.​
Toimii myös johtokunnan omalla keskustelualueilla aktiivisesti​
Push- ilmoitusten käyttäminen pakollista, sekä johtokunnan keskustelualueella seuraaminen, jotta ilmoitukset viesteistä saadaan eri laitteille.​
Kuuntelee/lukee ja utelee jäseniltä palautteita tai ideoita
Esimerkiksi Foorumin ryhmissä, Discordissa tai TS3-palvelimella.​
Valmiutta osallistua kuluihin mikäli yhteisön varat ovat tiukassa.​
  • Voi toimia kokouksissa puheenjohtajana, lopullinen sana päätöksissä on kuitenkin yhä yhteisön perustajalla.

  • TS3-valvojien kokouksia esimerkiksi voidaan käydä ilmankin Pelikaistan perustajaa, kunhan palaverissa on ainakin kolme johtokunnan jäsentä sekä kirjuri. Tällöin ei kuitenkaan voida päättää uusista johtokunnan jäsenistä tai valvojista, mutta uusia ehdokkaita voi ehdottaa.

  • Johtokunnan jäsenillä on oikeus ehdottaa ketä tahansa jäsentä ydinjäseneksi tai valvojaksi TeamSpeak3 tai Discord palvelimella.
Aina löytyy tekemistä, tässä muutama esimerkki siitä mitä on tarjolla:​
Pelikaistan toimitus ja tiedottaminen
Tiedottaminen (Pelikaista.fi, Discord, Foorumi, Steam)​
Mainostaminen (Sosiaalinen media, Discord yhteistyökumppanit, Steam)​
Sisällöntuottaminen (Artikkelit, Peliuutiset, Arostelut, Streamit ja Videot)​
Uutisvinkit -ja artikkeli aiheiden metsästys​
Kääntäminen ja oikoluku​
Sivustojen kehittäminen ja ylläpito
Käytettävyys ja muu ideointi (Kategoria järjestykset, avainsanat, asioiden sijainti yms)​
Koodaus, Webserverin ylläpito​
Keskustelualueen ylläpito ja hallinta
Moderointi (yleinen järjestys, viestiketjujen siirtelyt yms)​
Käytettävyys ja muu ideointi (Kategoria järjestykset, alaosiot, asioiden sijainti yms)​
Äänipalvelimien valvonta ja hallinta
TeamSpeak 3 - Moderointi (yleinen järjestys, valvoja rekrytointi)​
Discord - Moderointi (yleinen järjestys, avustaminen, opastus, bottien testaus, ideointi & kehittäminen)​
Pelipalvelimet
Ylläpito ja tiedottaminen (päivittäminen, ilmoitukset, ideointi)​
Moderointi/valvonta (yleinen järjestys, raportointi, opastus)​
Ryhmien, Tiimien ja Klaanien hallinta
Diplomatia (WOT klaanien yhteistyön kehittäminen, uusien klaanien rekryäminen)​
Pelikohtaiset / avoimet ryhmät - moderointi, sisällönluonti ja hallinta (keskustelualue)​
Discord klaanien ylläpito, hallinta ja moderointi (Division 2, Destiny 2)​
Yleinen rekrytointi (uusien klaanien/kiltojen metsästys ja houkuttelu yhteisöön)​
Mikäli jäi jotain kysyttävää tai ihmettelyn aihetta, niin rohkeasti vain viestiä ja hyviä pelejä!​
 
Viimeksi muokattu:
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Zige ainakin pestin hyväksyi ja hän rupeaa toimimaan yhtenä moderaattoreista Pelikaistan keskustelualueella. Vielä emme ole ottaneet puheeksi millä alueilla ja kuinka suurilla oikeuksilla. Edetään tässäkin asiassa hiljalleen, kunhan saadaan myös muut tulevan johtokunnan jäsenet kuittaamaan virkansa ja kertomaan suuremmallekin yleisölle mihin ylläpitotehtäviin he haluavat kajota. :)
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 568
Johtokunta asia on toistaiseksi jäissä, mutta sen sijaan meillä on nyt jo hetken Discordissa toiminut Pelikaistan Kehitystiimi.

Kehitystiimiin kuuluvat seuraavat henkilöt:

@Jamppu (valvoja, säätää VPS:n kanssa)
@Kittyliini (ylläpitää Minecraft serveriä)
@Haukk4 (järjestää Among Us -pelitapahtumia discordissa)
@Temetuning
@DJ North
@zige (valvoja, valittaa jalkaansa.)
@herbsenberg
@aku ankka (Edustaa propilkkiä)

Osa ovat valvojia ja osa muita Pelikaistan jäseniä. @Big Brain -porukkaan voi hakea kuka vain jäsen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös