Logo suunnittelu -kilpailu

Logo suunnittelu -kilpailu

Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Palvelumme sisältävät peliseuraa ja yhteispelejä, keskustelua, pelaamista, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa. Tervetuloa!

Liity nyt!
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Noniin, kerran tässä nyt olisi uutukainen vuosi taas aluillaan, ajattelin että olisi hyvä uusia myös Pelikaistan logoakin. Meitä kaistalaisia kun alkaa olla jo hieman enemmän kuin kourallinen tai pari, niin on suurempi mahdollisuus löytää joukostamme lisää luovuutta. Ehdotankin siis että tehtäisiin tämä suunnittelu, kilpailun muodossa!

Infoa osallistujille:

Kilpailuun lähetettyjä logo-ehdotuksia ei välttämättä oteta käyttöön sellaisenaan, vaan kuten otsikossa lukee kyseessä on suunnittelu. Eli jos logossa on esimerkiksi sopivia elementtejä/ideoita voin vapaasti riistää luovuuttanne ja käyttää niitä joko tässä tai muissa projekteissa. Logot voivat olla käsin piirettyjä tuherruksia tai photarilla tai vastaavilla "loppuun viilattuja" -luonnoksia. On kuitenkin pidettävä mielessä seuraavat asiat; logon täytyy jollain tavoin liittyä pelaamiseen, kaistaan, tiehen tai vaikkapa lyhennykseen Pelikaistan nimestä sekä sovelluttava lopullisessa muodossaan, niin nettikäyttöön kuin t-paitoihin ja muuhunkin krääsään.

Kilpailuun saavat osallistua kaikki foorumille rekisteröityneet. Kuvat voit lähettää liitteenä julkiseen viestiin tai yksityisen keskustelun yhteydessä. Mikäli kuva on foorumille liian suuri, voi kuvan lähettää myös muilla keinoin. Suosin suuria kuvia siksi, koska tarkkuus kärsii aina suurentaessa.

Kilpailu päättyy kun sopiva logo saadan luotua, eli ehdotuksia voi tulla useampiakin samalta henkilöltä.

Palkinto
Palkintoa ei ole vielä lyöty lukkoon. Mutta mikäli kuvasi julistetaan parhaaksi saat mitä luultavammin jonkin Steam pelin tai saat valita pelin itse. (kunhan se ei ylitä tiettyä summaa.) + player of the week -maininta steam ryhmässä (tottakai)

Mikäli tuotoksesi (tai osa siitä) otetaan käyttöön Pelikaistan viralliseksi logoksi. Saat ylläolevien palkintojen lisäksi rekkakaupalla kunniaa ja ehkä jopa yllätys palkinnon. (editoin viestiä kun keksin sopivan palkinnon)

Lopuksi vielä kiitokset kilpailu ideasta, @Shariana !
 
Valioyksilö
TS-valvoja
WoT jory [LENO]
Liittynyt
14/8/16
Viestit
491
Vielä tarkentavana kysymyksenä, että miten pienenä logoa täytyy olla mahdollista käyttää?
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
TeamSpeak3 iconit kai se pienin koko, eli 16 x 16 pixeliä. Mutta sitä varten joutuu yleensä vääntää jo erillisen ja yksinkertaisetun version kuvasta. Muutoin ehkä tuo 184 x 184 pienin mitä käytetään esim steam ryhmän avatarina.
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Tälläsen nyt tähän iltaan väkersin, ei paljon poikkea vanhasta. Mutta jonkin verran.
pelikaista-steam-ohjain.jpg
 

K4

Peliserverin ylläpitäjä
Liittynyt
11/8/16
Viestit
239
No mutta, mennyt ihan ohi tämmöinen. Tartteis kai useammin käydä foorumilla.. ;)
Taidanpa piirrellä tänään ~
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Tälläsen väänsin ihan vaan huvikseni, ei tota varmaan kovin monessa paikkaa voi käyttää. Mutta tulipahan tehtyä, kritiikkiä kaivataan! :D

pelikaista-logo2017.jpg

Kuvan saa isommaksi klikkaamalla.
 
Mr. Battlefield
Sisällöntuottaja
Ydinjäsen
Discord valvoja
Liittynyt
9/5/16
Viestit
185
Hieno! Pelikaista-tekstissä kivaa 8-bittisyyttä ;)
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Hieno! Pelikaista-tekstissä kivaa 8-bittisyyttä
Juu, vähän sellasta hainkin, pientä retro-henekä pitää aina olla.
retrokaista.jpg
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Sipen luonnoksen ja nykyisen logon inspiroimana tuli tälläinen väsättyä. Kilpailu on kuitenkin yhä käynnissä, joten heitelkää ehdotuksia ja värkkäilkää jotain uutta itse!

Pelikaista_tielogo_0.png
 
Perustaja
Ylläpitäjä
Sisällöntuottaja
Tukeva jäsen
Discord valvoja
Liittynyt
7/5/16
Viestit
1 571
Tervehdys kaistalaiset!

Tuossa tulevana vuonna 2024 Pelikaista tulee täyttämään yhteensä kymmenen vuotta, niin olisi varmaan hyvä aika myös päivittää hieman yhteisömme logoa ja/tai tehdä mahdolliselle Pelikaista ry:lle omansa tai mikä ikinä tuleekaan olemaan yhteisöämme kannattelevan yhdistyksen nimi.

Tämä logon suunnittelu -kilpailu on ollut käynnissä jo melko kauan, joten lasketaanpa hieman myös osallistumisen kynnystä.

Nykyään kun on olemassa kaikenlaisia AI-grafiikkaa hyödyntäviä palveluita, niin miksei sitä voisi käyttää myös logojen suunnittelussa.
Täten siis ilmoitan, että AI:n avulla luotua grafiikkaa saa käyttää avuksi logon ideoinnissa, eli sen voi suunnitella periaatteessa kuka tahansa ihminen. Riippumaatta siitä osaatko itse piirtää tai omaatko graafisten ohjelmistojen käyttötaitoa tai et. Jonkinlaista graafista silmäähän löytyy joka tapauksessa kaikilta.

Käytännössä homma toimii siis sillä tavalla, että sanelet "botille" mitä haluaisit sen piirtävän/luovan. Itse olen kokeillut hieman bing.com/create -palvelua, jonka avulla käyttäjät voivat luoda tekoälyyn perustuvia kuvia DALL·E 3:n avulla.

Alla muutama tekoälyn generoima kuva esimerkkinä, ehkä näistä joku saa inspiraation luoda jopa lopullisen logon Pelikaistalle, jonka tosiaan tulisi olla vector grafiikkaa.

Näistäkin saa äänestää mieleisensä:

1701250168551.png
1701250277655.png
1701250330351.png

1701250718450.png
1701250753224.png
1701250806236.png

1701250840594.png
1701251040675.png
1701251262557.png


Osallistuminen


Osallistuaksesi logon suunnittelu kilpailuun, ei tarvitse kuin postata ideoita kuvina tähän viestiketjuun ja kertoa miten se on logon suunnittelu tehty tai miten on ideaan päädytty! Ei väliä oletko suunnitellut sen täysin itse vai luonut tekoälyn avulla!

Voit myös antaa oman äänesi vastaamalla jonkun muun käyttäjän viestiin esimerkiksi "viides kuva" (vasemmalta-oikealle) mikäli kuvia on useampia kyseisessä viestissä. Kuvat jotka saavat eniten ääniä ja arvostusta valitaan voittajiksi ensi vuoden helmikuussa. (3.2.2024)
Mikäli äänet menevät tasan useamman kuvien kesken valitaan voittaja näiden väliltä, joko arpomalla tai uudella äänestyksellä.

Palkinto

Palkintona jäsenen valitsema videopeli (PC:lle) tai konsolille, riippuen kuinka persaukinen olen tuolloin alkuvuodesta. Toimitetaan aktivointikoodina tai postitse. Riippuu valinnoista ja niiden vaikeudesta. Osoitteen voi voittaja tarvittaessa laittaa yksityisviestitse.

Onnea matkaan!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös