Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Palvelumme sisältävät peliseuraa ja yhteispelejä, keskustelua, pelaamista, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa. Tervetuloa!

Kilpailu/arvonta -kassan ideointia

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Morjesta, arvon kaistalaiset!

Kuten moni yhteisössämme sen tietää, toimimme ja pyöritämme tätä Pelikaistaa harrastepohjalta. Kaikki hankinnat sekä sivuston, että TeamSpeak3 ja Pelipalvelimien kulut hoidetaan jäsentemme antamin lahjoituksin. Joko yhdessä tai erikseen. Jotta voisimme jatkossakin jatkaa vuosimaksuttomana peliyhteisönä ja tarjota aika ajoin yllämainittujen palveluidemme lisäksi erillaisia kilpailuja sekä arvontoja jäsenille, kysyisin olisiko mielestänne mitenkään mahdollista osallistua lahjoituksiin?

Voisimme esimerkiksi perustaa ns. kilpailu/arvonta -kassan, johon kerättäisiin joko tietyn summan verran tai tiettyyn päivämäärään asti varoja. Näistä porukalla kerätyistä varoista, tietyn kokoinen osuus menisi Pelikaistan palveluiden ylläpitoon ja suurempi osa sitten arvontoihin sekä kilpailujen palkintoihin. Tästä sitten syntyisi vielä uusi kysysmys, että olisiko nämä arvonnat vain lahjottajien vai kaikkien jäsenten kesken? Itse tietenkin olisin jälkimmäisen kannalla, sillä se saattaisi kasvattaa jäsenten määrää ja näin ollen myös mahdollistaa useampia lahjoituksiin mukaan lähtijöitä. (=mahdollisesti isompia palkintoja)

Miltäs tämä tämmöinen idea mielestänne kuulostaisi tai mitä muuttaisit, onko ehdotuksia?
 

Crusader

Keskustelija
Tässä tällaista omaa nopeasti väkerrettyä pohdintaa:

Itse tuossa hiljaittain järjestin turnauksen tuolla oman yhteisöni puolella, jonka pelipalkinnot jakoivat meidän johtajat.

Lahjoitusjärjestelmä, jossa valitaan jokin suosittu peli (tai lahjoittavajat saavat äänestää), johon aletaan kerätä palkintorahoja turnauksen järjestämistä varten. Osa tästä määrästä menee ehdottamallasi tavalla palveluiden ylläpitoon ja osa siihen palkintopottiin.

Nuo pelilahjoitukset ovat sitten asia erikseen ja niitä varmasti yksilöt haluavat järjestää, mutta mielestäni siltä kannalta että kerätään yleisiä lahjoituksia joista osa menee peliarvontoihin ei ehkä ole paras. Itse tätä "demosin" oman yhteisöni puolella vuosi sitten ja en saanut yhtään lahjoitusta. Toki meidän yhteisössä on paljon alaikäisiä että voipi olla eri täällä :)
 

Jamppu

Mr. Battlefield
Ydinjäsen
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Raha se vaan on kun maailmaa pyörittää - niinkuin tätäkin yhteisöä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin ihmeen hyvin Pelikaista on pyörinyt ihan vaan vapaaehtoisten lahjoitusten varassa.

Ainahan tää on kaksteränen miekka, että "mitä saa rahalle vastinetta" kun osa ei koskaan tule osallistumaan mihinkään, kun taas toiset on lähes kaikessa mukana. Mutta omaa kivaahan tämä on ja varmasti myös niitä aktivisteja joukossakin riittää. Tietysti kun yhteisö kasvaa alkaa se henkilökohtainen sitoutuminen heikentyä, kun kyseessä ei enää olekaan se meidän porukka ja lahjoitukset menee yhteiseen hyvään porukalle, joita ei edes valtaosin tunne.

Jäsenmaksun periminen kävisi sekin minulle, mutta Rasteri on oikeassa - se karsisi jäsenten määrää ja tekisi yhteisöstä rajallisemman eliittiporukan. Ehkä se jouhevin tapa olisi tosiaan jonkinlainen Pelikaista kassa. Sen sijaan, että jokainen maksaa mitä haluaa, ehkä se (ainakin minulle) olisi selkeintä ja helpointa määrittää joku vapaaehtoinen tukimaksu. Esim. vapaaehtoisesti voi osallistua toimintaan maksamalla n euroa...

Summan ollessa kohtuullinen se tuskin kaataa ketään taloudellisesti.
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Vuosimaksulla tietenkin on se hyvä puoli, että olisi ainakin tiedossa se tasainen rahavirta. Mutta tosiaan pitäisi sitten olla sitä tarjottavaakin. Esimerkiksi servereiden tarjoaminen jäsenille on hankalampi hoitaa kun pelien määrä joita pelaamme on niin laaja ja uusimpiin ei edes omia servuja enää saa. Lähinnä vain näihin survival-sandbox tyyppisiin peleihin. Siksi nyt olen yrittänyt miettiä mitä voimme tarjota, niille joita kyseiset pelit kiinnosta.

Parasta olisi jos jokainen pystyisi laittamaan edes jotakin. Kaikilla meillä on erillaiset tulot ja se joku sovittu summa ei välttämättä ole sopiva kaikille. Enemmän se osallistujien määrä lämmittää kuin suuremmat summat muutamalta kaverilta. Toki raha kelpaa, mutta pelkästään sen saaminen nyt ei tässä ole niinkään se tärkein pointtini. Siinä näkee mm. sen kuinka moni oikeasti haluaa olla mukana vaikuttamassa.

Mulla olisi tähän rahotus hommeliin toinenkin idea, mutta se alkaa jo lähentyä yhdistykseksi siirtymistä ja se tuottaisi lisää tekemistä sekä vaatisi myös ainakin osalta jäseniltä lisää sitoutumista. Enkä ole kovin varma kuinka moni sitä Pelikaistalta haluaa.
 

late_lahti

Todella tuottelias
Miten olisi läpinäkyvä laskutus? Ilmoitat jossakin suoraan foorumin sivulla tms. että

palvelin tessu: vuosimaksu 100 euroa 45 euroa kassassa eräpäivä 31.12.2016 ja tähän viereen donate nappi.
Palvelin Doom: Vuosimaksu 50 euroa 30 euroa kassassa eräpäivä 31.12.2016 ja taas viereen donate nappi.

Noi rahamäärä kohdat pitäisi mahdollisimman ajantasaisena ja jos eräpäivään mennessä rahaa ei ole riittävästi saatu palvelun pyörittämiseen, niin ne rahat menisi sitten vaikka peliarvontoihin tai muuhun hyödylliseen. Ainakin minulle joku PayPal nappula olisi semmoinen, jota voisin käydäkin painamassa, jos tietäisin mihin raha kohdentuisi. Teknisesti en siis osaa lainkaan tuota selittää, mutta edes idean huonosti... Tai voisihan siitä lahjoituksesta vaikka aina ottaa 25% lahjoituksen summasta yleisiin kuluihin tai tessu / forkan ylläpitomaksuihin.

Laitetaan nyt vielä tiedoksi, että ainakaan minä en pikaisella etsimillä sivustolta löytänyt miten pelikaista.fi palvelua saa edes sponsoroitua...
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
palvelin tessu: vuosimaksu 100 euroa 45 euroa kassassa eräpäivä 31.12.2016 ja tähän viereen donate nappi.
Palvelin Doom: Vuosimaksu 50 euroa 30 euroa kassassa eräpäivä 31.12.2016 ja taas viereen donate nappi.
PayPal maksaminen ja näkyvät tiedot menoista kyllä onnistuu, mutta donate nappia ei voida laittaa näkyville. Koska esimerkiksi TeamSpeak3 serveri on Non-profit lisenssillä.

Tilisiirtona ollaan hoidettu tähän asti kaikki maksut/lahjoitukset, ja palvelin missää TS3 pyörii ollaan maksettu PayPallin avulla.

Tässä nyt pientä erittelyä yhteisön kuluista:

TeamSpeak3 15€/kk
Sivuston webhotelli: 80€/vuosi (eräpäivä: 03/09/2017)
Verkkotunnus pitäisi uusia viimeistään 03/02/2017 ja se olisi 56.25€ (per 3 Vuotta)

eli ensivuodelle menoja olis 316,25€
+ Peliservut (tällä hetkellä Rust ainoa josta maksetaan.)

Lahjoituksia varten voi kysellä meikältä tilitietoja.
 
Viimeksi muokattu:

late_lahti

Todella tuottelias
Voin toki olla väärässä, mutta käsittääkseni non-profit tarkoittaa, että Rasterin taskuun ei saa jäädä tukkoa seteleitä, mutta lisenssi ja serverikulujen kattamiseen saa pyytää käyttäjiltä lahjoituksia.
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Voin toki olla väärässä, mutta käsittääkseni non-profit tarkoittaa, että Rasterin taskuun ei saa jäädä tukkoa seteleitä, mutta lisenssi ja serverikulujen kattamiseen saa pyytää käyttäjiltä lahjoituksia.
Lisäksi tähän oli suomen laissakin jotain kohtia, liittyen donte nappiin. Pitää jossain välissä tutkia.
 

late_lahti

Todella tuottelias
Minä katsoin jo arvontalakia, kun oli esitys tuosta peliarpajaisista... Mutta pääasia, että homma menee sekä lisenssi että lainmukaisesti, niin ei itse eikö kukaan muukaan joudu hankaluuksiin. Yllättäen Suomessa hyvän tekeminen ja muiden auttaminen saattaa olla rikos... o_O
 

Eliminaator

123123
Jos sitä donate nappia ei voi suoraan tänne sivuille laittaa, niin voisiko sen kierrättää jostakin muulta luotettavan sivun kautta, missä se nappi on? Ja tuo vaikuttaa alustavasti hyvältä idealta että olisi jokaiselle serverille omat donate napit.
Tai sitten eritelty vaikka jollakin viitenumerolla tai viestillä suoraan, että mistä on maksettu ja paljonko.

Ja voiko noista muista kerätä rahaa, jos jättää tuon ts maksunapin pois? Vai koskeeko se non profit lisenssi kaikkea maksuliikennettä?

Kenen palveluntarjoajan kautta tuo ts on nykyisin?
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Ja voiko noista muista kerätä rahaa, jos jättää tuon ts maksunapin pois? Vai koskeeko se non profit lisenssi kaikkea maksuliikennettä?
Non-profit lisenssi koskee vain TeamSpeak3:sta.
vaikuttaa alustavasti hyvältä idealta että olisi jokaiselle serverille omat donate napit.
Prioriteettinä olisi tietenkin, ensin sivuston maksaminen, TeamSpeak3 ja sen jälkeen peliserverit.
Itse en nyt ymmärrä mikä idea niissä eri napeissa olisi, jos kuitenkin kaikki menevät samalle tilille (paitsi ts, se maksetaan suoraan paypallin avulla).

Viesti esimerkiksi tilisiirron yhteydessä toimii hyvin, jos vaan muistaa laittaa.
 

WhiteWolf

Kunnioitettu
Ylläpitäjä
TS-valvoja
Sisällöntuottaja
Periaatteessahan tällä hetkellä kulut menee seuraavasti:
Rasteri; Forkanmaksut ja peliarvonnat
Wolf; Rust serveri
Rasteri Ja Wolf; TS maksut

Ja se että jos joutuu alkaan erottelemaan "lahjoituksia" eri tarpeisiin niin tuntuu jotenkin hölmöltä. Eriasia jos joku sanoo että hei maksan tän kuukauden TS maksun eli minne laitan sen.
Pelikaistalla kuitenkin vartuneempaa sakkia jotka pelaa paljon eripelejä joten se että olisi esim 1-2 jotka suostuu osallistumaan ainoastaa niihin palvelumaksuihin joita käyttää esim TS niin kusee sen koko yhteisöllisyyden. Pitäisi ajatella isoakuvaa eli kaikki raha jota Kaistalaiset lahjottaa menee myös kaistaan palvelusta riippumatta.
 
Viimeksi muokattu:

Jack2

Jokapaikanpuuhöylä
Moderaattori
Sisällöntuottaja
Tässä asiassa olen Wolfin ja Rasterin kanssa samalla kannalla. Tuntuu hieman typerältä alkaa lahjoittelemaan vain johonkin tiettyyn maksukohteeseen, kun lopputulos on kuitenkin se, että jos foorumia tai TeamSpeakia ole, ei Kaistalla ole jäsenille hirveästi tarjota, joten kannatan myös sivuston ja Tessun priorisoinnista.
Vaikka opiskelijana noita tuloja ei ihan hirveästi liikaa ole, niin veikkaan että sen yhden tai useamman oluen verran voisin laittaa itsekin kokoon yhteisön tukemiseksi.
 

late_lahti

Todella tuottelias
Laitetaan nyt vielä tiedoksi, että ainakaan minä en pikaisella etsimillä sivustolta löytänyt miten pelikaista.fi palvelua saa edes sponsoroitua...

Voisiko jossakin olla donate nappi tai sitten ukk:ssa tms. tarvittavat yhteystiedot miten toimintaa voisi avustaa?
 

WhiteWolf

Kunnioitettu
Ylläpitäjä
TS-valvoja
Sisällöntuottaja
Donate napin laitto on kielletty johtuen tuosta TS lisenssistä. Mutta jos esim koskee halua lahjottaa TS hyväksi niin kysymällä minulta saa sen paypal osotteen jonne se maksu menee. Muissa kannattaa ottaa yhteys rasteriin eli siis foorumia ja sivustoa koskien
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Voisiko jossakin olla donate nappi tai sitten ukk:ssa tms. tarvittavat yhteystiedot miten toimintaa voisi avustaa?
Voin laittaa sivuston Yhteisö/UKK -osioon ohjeen, että kysymällä minulta saa tilitiedot lahjoituksia varten ja vaikka linkin yksityisviestin lähettämistä varten tai jtn.
 

WhiteWolf

Kunnioitettu
Ylläpitäjä
TS-valvoja
Sisällöntuottaja
Se olisi loistavaa jos sakki aktivoituisi tämän asian suhteen. Rasteri varmasti vastaa jokaiseen kysymykseen yms.
 

DJ North

Erittäin ahkera
Pelipalkinnot voisi yksi lahjoitusmuoto. Jokin juuri julkaistu, tietty mieluummin kaikille kolmelle isoimmalle alustalle tuleva peli. Kummipojalle olen ainakin heitellyt avaimia lahjaksi.
 

Rasteri

Perustaja
Ylläpitäjä
Perustaja
Sisällöntuottaja
Discord valvoja
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Pelikaista.fi on moninpeleihin ja peliaiheiseen sisältöön keskittyvä peliyhteisö.

Peliseuraa, keskustelua, kilpailuja ja yhteispelejä, sekä peliaiheisen sisällön luomista yhdessä jäsenten kanssa.

Tervetuloa yhteisön ytimeen!
Ylös Bottom